Julkaistu useissa sanomalehdissä syyskuussa 2011
”Sovitaan nyt niin, että et enää koskaan pure isiä!”
”Joo, en.”
Tällaisia sopimusneuvotteluja käydään monissa lapsiperheissä päivittäin. Eikä vain lapsiperheissä, vaan muuallakin: kouluissa, työpaikoilla, kaveriporukoissa. Elämme toden totta sopimusyhteiskunnassa!
Sanakirja väittää, että sopimus tarkoittaa kahden tai useamman henkilön tai yhteisön keskenään tekemää päätöstä, joka sitoo osapuolia. Sopiminen on yksimielisyyteen pääsemistä, ja yksimielisyyteen pyritään tavallisimmin keskustelemalla. Joskus sopiminen on myös sovun palauttamista esimerkiksi kiistan tai riidan jälkeen.
Siperia ja elämäkin ovat opettaneet, että sanakirja kertoo vain yhden puolen asian todellisesta tolasta. Joskus tuntuu, että sopiminen on suorastaan tyypillisesti sanelemista: joku on päättänyt asian omalla tavallaan ja esittää tämän päätöksensä muille ikään kuin yhteisenä sopimuksena. Tällaisissa tapauksissa toinen osapuoli ei kuitenkaan pääse neuvottelemaan asian sisällöstä; on vain hyväksyttämä tämä saneltu ”sopimus”.
Jonkinlaisesta sopimisesta lienee kyse myös niissä operaatioissa, joita kutsutaan yhteistoimintaneuvotteluiksi eli YT-neuvotteluiksi. Tällaisiin neuvotteluihin törmää nyt jatkuvasti, joten kyse lienee myös kielellisestä muoti-ilmiöstä. Google-haku ”YT-neuvottelut” tuottaa osumia sadointuhansin.
Valitettavan usein sanan tapaa uutisissa, joiden totuudellisuuteen on lupa uskoa: Itella aloittaa yt-neuvottelut. YT-neuvottelut käyntiin Myllykoskella. Vaasan käynnistää yt-neuvottelut Kotkassa.
Yhteistoimintaneuvottelu on sanana täynnä positiivista energiaa. Neuvottelu, toiminta, yhteinen! Ihmisten välistä tasavertaista vuorovaikutusta, dynaamista yhdessä tekemistä.
Mutta yksi plus yksi plus yksi ei tässä tapauksessa olekaan kolme. Yhteistoimintaneuvottelut näyttäytyy teksteissä suorastaan pelottavana sanana, markkinavoimien apurina. Se viittaa työpaikkojen menetyksiin, irtisanomisiin, toimintojen lakkauttamiseen. Se soittelee laman, pulan, taantuman, lamaantuman säveliä.
Kieli on täynnä valheita. Valehtelemme jatkuvasti. Voileivällä ei ole voita, vaan kevytlevitettä; kahveilla käytäessä juodaan teetä; ruokatunti kestää tuskin puolta tuntia; aurinko ei nouse, siltä vain näyttää.
Valehtelemme jatkuvasti, ja tämäkin on tavallaan valhe. Miten voimme valehdella, jos emme tiedä, miten puhua totta?
Kun pieni isänpurija kysyy, onko jumala olemassa, vastaan, että varmaankin on, jos niin uskot ja puet uskosi sanoiksi. En siis ota totuuteen kantaa.
Tämänkin kielemme tekee mahdolliseksi: mahdollisuuden loputtomaan neuvonpitoon asioiden perimmäisestä olemuksesta. Kielipelin politiikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)