Voiko kiinan opiskella?

Julkaistu useissa sanomalehdissä syyskuussa 2016

Lehdessä kerrotaan Peter Vesterbackasta, Angry Birds -yhtiö Rovion entisestä jehusta. Lehden mukaan Vesterbacka ”päätti opiskella kiinan kahdeksassa viikossa”.

Kunnianhimoinen tavoite! Mielekästä kesäpuuhaa!

Pienen riemunpurkauksen jälkeen asetuin pohtimaan juttua tarkemmin. Miten niin ”opiskella kiinan”? Valittu sijapääte antaa ymmärtää, että Vesterbacka pyrkii opiskelemaan kiinan kauttaaltaan, totaalisesti. Hurja tavoite, vaikka kyse onkin miehestä, joka tunnettiin Roviossa nimellä Mighty Eagle, mahtava kotka.

Kuten jutusta käy ilmi, Vesterbacka opiskeli ja opiskelee kiinaa. Tulee opiskelemaan vielä pitkään. Olisikin ehkä ollut harkitumpaa sanoa, että ”opiskelen kiinaa kahdeksan viikkoa, ja katsotaan, missä ollaan”.

Opiskella kiina vai kiinaa? Oppia kiina vai kiinaa? Siinäpä kysymyksiä.

Kielentutkijat puhuvat tässä yhteydessä aspektista ja aspektuaalisesta merkityksestä. Suomen kielen kannalta kyse on siitä, valitaanko sijamuodoksi akkusatiivi (kiina) vai partitiivi (kiinaa).

Kiina-muoto viittaa siihen, että kieli opiskellaan kokonaan, ikään kuin loppuun, ja opiskelu tulee valmiiksi. Kiinaa-muoto taas viittaa siihen, että opiskelu ei pääty kahdeksassa viikossa eikä kieli tule tuossa ajassa opiskelluksi, saati opituksi. Opiskelu siis mahdollisesti jatkuu.

Iso suomen kielioppi kertoo, että aspekti tarkoittaa ”lauseen rakenteen eri tasoilla ilmeneviä tilanteen keston, käynnissä olon ja rajaamisen ilmaisemisen keinoja”. Aspektivalinnan avulla tilanne voidaan esittää joko rajattuna tai rajaamattomana, esimerkiksi päättyneenä tai keskeneräisenä.

Pienet valinnat ovat merkityksellisiä, kun kielestä on kyse. On aivan eri asia, sanooko ”ammuin karhua” vai ”ammuin karhun”. Kun kaveri kertoo metsästysretkellä kumppanilleen, että ”ammuin karhua”, tilanne saattaa olla hengenvaarallinen. Haavoittuiko karhu, käykö vielä ampujansa kimppuun? ”Ammuin karhun” paljastaa, että tilanne oli hengenvaarallinen – karhulle.

Kaikissa asioissa ei voi tällaista aspektuaalista erottelua tehdä. Voin sanoa ”mietin sinua”, mutta mitä tarkoittaisikaan ”mietin sinut”?

On mahdollista valita, sanonko ”etsin sinut” vai ”etsin sinua”. Niin ikään on mahdollista sanoa, että ”etsiskelen sinua”, mutta ”etsiskelen sinut” kuulostaa keinotekoiselta.

Tunteita kuvaavat verbit ovat aspektimielessäkin luku erikseen. Rakastan kyllä sinua, mutta miksi on mahdotonta sanoa, että ”rakastan sinut”.

Mahdotonta? Ei sentään. Pieni täsmennys tekee tämänkin mahdolliseksi. Joku saattaa vielä muistaa 1990-luvun alussa valmistuneen komedian ”Rakastan sinut kuoliaaksi”.

Lepää rauhassa, RIP?

Julkaistu useissa sanomalehdissä syyskuussa 2016

RIP, R.I.P., rip, r.i.p. Tällaista vaihtelevasti kirjoitettua ”ripitystä” kohtaa tavan takaa sosiaalisessa mediassa.

Kun joku merkkihenkilö on kuollut, moni haluaa esimerkiksi Twitterissä osoittaa kunnioitustaan vainajaa kohtaan. Siitähän tässä vieraskielisessä lyhenteessä on kyse: RIP tulee englannin sanoista ”rest in peace” (latinassa ”Requiescat in pace”). Siis: lepää rauhassa.

Joidenkin lähteiden mukaan vastaavaa ilmaisua ovat käyttäneet jo ensimmäiset kristityt kuolleistaan. Tarkoitus on ilmeisesti ollut kertoa, että vainaja on ennen manalle menoa saanut rauhan löydettyään kirkon ja uskon.

Keisariajan Rooman katakombeista on pitkä matka globaaliin twiittivirtaan. RIP on tuon matkan kuitenkin kestänyt ja näyttää pärjäilevän hyvin.

Eikä ihme. RIP-lyhennettä on kätevä käyttää, varsinkin somessa, jossa ihmiset ovat tottuneet tuottamaan lyhyitä viestejä nopeasti.

Jokin RIPissä kuitenkin monia kaihertaakin, ainakin joitakin suomalaisia: Miksi meillä on tarve ”ripittää” ihmisiä, joita emme ole edes tunteneet muuten kuin julkisuuden kautta? Ja jos onkin pakottava tarve, pitääkö tämä suru ja osanotto ja ties mikä tunne suomenkielisenkin ilmaista englanniksi?

Monen mielestä vanha kunnon ”lepää rauhassa” on paljon RIPiä puhuttelevampi ja vaikuttavampi ilmaus. ”Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan”, sanotaan muistovärssyssä. Nykysuomen sanakirjassa puhutaan ”haudan levosta, kuoleman unesta”.

Siinä missä RIP on läpinäkymätön – kaikki käyttäjätkään eivät välttämättä tiedä, mistä lyhenne tulee –, ”lepää rauhassa” avautuu kaikessa tyyneydessään kertaiskusta. Lepäämisessäkin on toki kyse vertauskuvallisesta kielestä: kuolema on lepo, hyvin ansaittu pitkä uni kaiken uurastuksen ja mahdollisen tuskankin jälkeen.

                      Englanninkielisten ilmausten omiminen osaksi suomea ei tietenkään ole mitenkään tavatonta. Myös lyhyitä tokaisuja on sieltä meille lainattu. Esimerkiksi OK on luontevasti ottanut paikkansa arkisessa suomalaisessa puheenparressa. Sen merkitys nykykielessä on kaikille päivänselvä, vaikka ilmauksen alkuperä onkin hämärä peitossa.

                      Sanoja tulee ja menee, yli aikojen, ihmispolvien ja kaikkien rajojen. On onnetonta ajatella, että ilmausten lainautuminen kielestä toiseen pitäisi jotenkin estää tai jopa kieltää.

                      Varmaan RIPilläkin on oma tehtävänsä ”rauhassa lepäämisen” rinnalla. Voi olla, että RIP ottaa paikkansa juuri sellaisissa yhteyksissä, joissa halutaan osoittaa kunnioitusta kaukaisemman vainajan muistolle.

Ehkäpä ”lepää rauhassa” säästyy hetkiin, joissa viikatemies on kulkenut tutumman väsyneen läheltä. Niittänyt kypsää viljaa.