Rupatellen

Julkaistu useissa sanomalehdissä heinäkuussa 2004

Taas on aika rupatella. Raatata ja porista. Huastaa puuta heinee, vettä petäjee. Puhuva pokluuttaa kunnois kuuma pottu kulukussa. Lässyttää lämpimikseen, pölistä pehmeitä. Heittää läppää. Smalltalkata.

Kesäinen maa pulppuaa puhetta, kun suvisuomalaiset tapaavat toisiaan kaiken maailman kinkereillä. Mutta mihin me höpöttelyllämme pyrimme? Miten meillä riittää hupatettavaa?

Tavallista lienee uskotella, että ihmisen toimia ohjaa jokin järki. Tavallista taitaa olla ajatella myös, että kieltä käytetään silloin, kun on jotakin asiaa.

Mutta mihin pyritään jokapäiväisellä puhella säästä? Kai keskustelulla jotain tähdellistä toimitetaan:

Jussi: ”On se taas ilimoja pijelly.”

 
Matti: ”No on. Taitaa ukkostaa.”

 
Jussi: ”Joo. Painostavaa on.”

 
Matti: ”Sais se sataakin välillä.”

 
Jussi: ”No sais.”

 
Matti: ”Joo-o.”

 
Jussin ja Matin rupattelussa tieto ei juurikaan liikahda suuntaan eikä toiseen. ”Ilimat” ovat molempien tiedossa, samoin painostava tunne. Myös sadetoive on kummallekin keskustelijalle yhteinen, todennäköisesti jo muista keskusteluista tuttu.

Jussin tarkoitus ei siis ole uutismaisesti informoida Mattia säätilasta. Eikä Matin tarkoitus ole saada Jussia tanssimaan sadetanssia. Silti miehet rupattelevat luontevasti.

Jussin ja Matin jonninjoutava jutustelu on tyypillistä kyhnytyspuhetta. Miehet koskettelevat toisiaan sanoin.

Kuulu antropologi Bronislaw Malinowski käytti tällaisesta puhetilanteesta ilmausta faattinen yhteys: tarkoitus ei ole informoida eikä käskeä, ei toivoa eikä vaikuttaa tunteisiin. Jussi ei vaadi Matilta mitään, eikä Matti aio vaikuttaa Jussiin. Kunhan ollaan ja rupatellaan, pällistellään, ihmisinä ja ihmisiksi.

Kielenkäytössä välitetään siis muitakin merkityksiä kuin niitä, joita kutsutaan tiedoiksi ja sisällöiksi, tahdoiksi ja toiveiksi. Puhua voi myös puhumisen vuoksi. Sananparressakin sanotaan, että ”suu on sitä varten jotta puhua”.

Rupattelun taitoja pidetään arvossa paitsi kylänraiteilla myös vallan saleissa ja talouden käytävillä. Halukkaille on tarjottu small talk -kurssejakin. Rupattelu ei olekaan aina puhetta puheen vuoksi, vaan rupattelemalla kudotaan verkkoja, joilla joskus voi saalistaa jotain.

Yksi pulputtelun eli faattisen yhteyden etsinnän muoto on www-päiväkirja. Poliitikoista tunnetuin verkossa kirjailija lienee Rosa Meriläinen.

Hänen roisi yksinrupattelunsa romuttaa kuvaa poliitikoista tärkeilevinä kapulakieleilijöinä: ”Kun kollegat kyselivät mikä mättää, murahtelin vain että eduskunta on perseestä ja niin olen minäkin. Hississä kukaan ei edes puhunut minulle mitään, kun näytin niin kiukkuiselta. Yleensähän täällä on sellainen iloinen small talk -kulttuuri, että kaikkia tervehditään ja sanotaan ystävällisiä sanoja, eikä olla tuppisuina.”

 
Aina paljoa puhetta ei kuunnella kritiikittömästi. Asenne on kiteytynyt sananparsiin: Joka haastaa joutavija se tekee myös taitamattomija. Joka vähä huastaa, se paljo aatteloo, joka paljo huastaa, se vähä aatteloo.

Myös Meriläisen vapaat sanat ovat jakaneet mielipiteitä. ”Paha o puhua mutta paha olla puhumattae”, tietää vanha kansakin.

Saunahalkopinomaksiimi

Julkaistu useissa sanomalehdissä heinäkuussa 2013

”Näyttää tuo halkopino jo vailtuneen”, sanoo isäntä kesätorpparille, joka on ahkerasti lämmittänyt lomasaunaa. Siitä torppari ymmärtää, että on aika lopettaa lonkanveto ja ryhtyä halkohommiin. Ymmärtää, vaikkei isäntä häntä töihin patistanutkaan.

Siinä kirveen kanssa heiluessa ja paarmoja hätistellessä mieleen ujuttautuu kielifilosofisia aatoksia ja erityisesti yksi mies, britti Paul Grice. Keväällä tuli sata vuotta Gricen syntymästä. Grice oli kielifilosofi, joka tunnetaan laajalti ”maksiimeistaan”.

Maksiimit ovat eräänlaisia keskustelun ja muunkin kielenkäytön kirjoittamattomia sääntöjä. Kun kielenkäytön osapuolet noudattavat niitä, voi hyvinkin käydä niin, että he ymmärtävät toisiaan! Merkitykset välittyvät, jopa puolesta sanasta ja rivien välistä.

Gricen maksiimeja eli periaatteita on neljä. Ne liittyvät kielenkäytön laatuun, määrään, relevanssiin eli oleellisuuteen ja esitystapaan.

Laadun maksiimi tarkoittaa sitä, että kielenkäyttäjä pitäytyy totuudessa. Määrän maksiimi tarkoittaa sitä, että kielenkäyttäjä kertoo asiasta sopivasti, ei liian vähän eikä liikaa. Relevanssin maksiimissa on kyse siitä, että pysytään asiassa, tavan maksiimissa siitä, että pyritään selkeyteen.

Kielenkäytön ydin on se, että ihmiset pyrkivät tulemaan ymmärretyiksi ja ymmärtämään toisiaan. Jotta kielenkäyttö voi onnistua, tarvitaan yhteistyötä.

Mutta uskommeko me ihmiset todella yhteistyöhön ja toimimmeko sen mukaan? Gricen maksiimeja on moitittu toiveajattelusta. Tämä kritiikki on tavallaan ymmärrettävää, kun miettii sitä, kuinka riitaisia ja suorastaan sotaisia puheemme ja muut toimemme tuppaavat välillä olemaan.

Tässä katsannossa ehkä yllättävänkin usein syntyy myös sopu merkityksistä. Miten ihmeessä tarinamme torppari ymmärsi isännän tarkoituksen, vaikka isäntä näyttikin rikkovan määrän maksiimia? Hänhän ei millään tavalla suoraan kehottanut torpparia ryhtymään halonhakkuuseen. Totesipahan vain tilanteen: halot hupenevat.

Maksiimiajattelu lähtee siitä, että kieltä käytetään tilanteissa. Se, mikä yhdessä tilanteessa on riittävää, lienee toisessa täysin riittämätöntä. Jos isäntä ja lomatorppari tuntevat toisensa tarpeeksi hyvin, voi olla, että halonhakkuutoimenpiteen riittää panemaan alulle isännän tietynlainen ilme, kun hän tutkailee madaltunutta puupinoa.

Kielifilosofit puhuvat implikatuureista. Kielenkäyttäjä voi välittää toiselle monenlaisia epäsuoria merkityksiä. Aina ei tarvitse esimerkiksi käskeä tai kehottaa suoraan. Monesti riittää pieni vihje, jonka perusteella kuulija voi tehdä oikean päätelmän.

”Kyllä viluttaa”, vihjaisee vaimo. ”Ok, panen saunan lämpiämään”, tuumaa torppari.

Ennätyksellinen ennätyskesä

Julkaistu useissa sanomalehdissä elokuussa 2012

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Lomaparatiisissamme jännitetään, murskaako vaari Ekin ennätyksen ja saako Närhi maistaa omaa lääkettään. Marja- ja sienisaaliista tietysti on kyse.

Entä thaipoimijat, kylänraittikielellä taikut, joita nyt on kuulemma tullut maahamme ennätysmäärä? Millaisiin poimintaennätyksiin he yltävät?

Suomesta on tullut varsinainen ennätystehdas. Jo keväällä hehkutettiin, että odotettavissa on ennätyksellinen hyttyskesä. Heinäkuussa meitä hellittiin helle- ja salamaennätyksillä. Ilmatieteen laitoksen ennätysrekisteristä voi tarkistaa myös sade-, tuuli- ja lumiennätykset.

Mutta tietääkö luonto tehtailevansa ennätyksiä? Vai ihmisen aatosko se siinä vaan entää?

Joskus tutkijat tuntuvat auttavan luontoa ennätysjahdissa. Erään uutisen mukaan amerikkalaisessa hiukkaskiihdyttimessä on rikottu lämpötilaennätys. Kokeessa tavoitettiin 250 000 kertaa auringon ydintä kuumempi lämpötila ja tulos kelpuutettiin Guinnessin ennätysten kirjaan.

Ennätyspuhe kukkii kaikkialla, jos uutisia on uskominen: Korkotaso on ennätyksellisen alhainen. Kaupoista on löytynyt ennätyksellisen paljon vaarallisia tuotteita. Nokia saavutti irtisanomisten Suomen ennätyksen. Promille-ennätyskin rikottiin.

Ennätyspuhe sopii uutisiin, jotka korostavat paitsi uutuutta myös poikkeuksellisuutta. Ennätykset myyvät, ja ennätyspuheen varjolla voi myydä monenlaista asiaa ja aatetta.

Oma lukunsa ovat hassut ennätykset. Kuka pitää hallussaan kolmen banaanin syömisen nopeusennätystä? Harmittaakohan ruotsalaisia, kun he menettivät japanilaisille ukulelen soittamisen maailmanennätyksen? Jonkinlaisia ennätyksiä kai on jahdattu myös eukonkanto-, kännykänheitto- ja sääskentappokisoissa, puhumattakaan piereskelyn SM-mittelöistä.

Välillä vaikuttaa siltä, että tavoittelemme tosissamme pöljäilyn maailmanennätystä. Osa ennätyshöpinästä on silkkaa viihdettä, mutta paperilla on myös kääntöpuoli.

Ennätysyleinen ennätyspuhe liittyy ilmiöön, johon on toisissa yhteyksissä viitattu jatkuvan kasvun ideologiana. Puhutaan voitontavoittelusta ja myös pakkovoitosta. Pitää jaksaa, pitää ennättää. Ehdinkö ensimmäiseksi?

Yhteiskunta tuntuu muuttuneen taisteluareenaksi, jossa ei tavoitella vain henkilökohtaisia ennätyksiä vaan myös toisten lyömistä. Täällä hyökätään ja puolustetaan, taistellaan. Näissä kisoissa on oikeutettua vaahdota toisen hakkaamisesta, opetuksen antamisesta ja päänahkojen ottamisesta.

Ennätyksellisimmätkin olympiakisat loppuvat aikanaan, mutta ennätyshuuma jatkuu. Palaavatkohan ennätystehokkaasti lomansa suorittaneet työläiset sorviensa ääreen ennätyksellisen levänneinä, valmiina ennätystuloksiin töissään?

Mutta tietääkö luonto tehtailevansa ennätyksiä? Vai ihmisen aatosko se siinä vaan entää? (Juhannusaatto 2014, Kaunispää, Saariselkä)