Kuratoitua vettä päälle!

Julkaistu useissa sanomalehdissä huhtikuussa 2016

Kielitoimiston sanakirjan mukaan verbi kuratoida tarkoittaa toimimista (taide)näyttelyn kuraattorina. Kuraattorin hommiin kuuluu näyttelyn organisointia, yhteydenpitoa taiteilijoihin, ehkä rahoituksen hankkimista ja markkinointia sekä näyttelyn käytännön järjestelyjä.

 

Monille on varmaan vanhastaan tuttu sana koulukuraattori. Hän on sosiaalityöntekijä, joka huolehtii kouluyhteisön hyvinvoinnista ja auttaa oppilaita, joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä tai vaikkapa ihmissuhteissa.

 

Kuraattorista saattaa tulla mieleen sana kuri, mutta sanojen samankaltaisuus on mitä todennäköisimmin silkkaa sattumaa. Kuraattorin juuret ovat latinan curare-sanassa, joka tarkoittaa hoitamista ja huolehtimista. Kurin juuret ovat luultavasti ikivanhassa kuru-sanassamme, joka merkitsee kapeikkoa.

 

Sanakirjaa pitää ehkä päivittää. Kuratointi nimittäin on tätä nykyä paljon muutakin kuin sosiaalityötä ja taidenäyttelyiden järjestämistä. Ajoittain vaikuttaa siltä, että kuratointi-sanojen käyttö on suorastaan kuritonta!

 

Mitä oikein pitäisi ajatella siitä, kun puhutaan kuratoidusta ruokakassista tai vaatekaapista? Entä kuratoitu etusivu, mikä se oikein on? Tai kuratoitu oppimateriaali?

 

Wikipedian mukaan kuratointi tarkoittaa sisällön keräilyä uudeksi sisältöyksiköksi. Kuratointia voidaankin kutsua suodattamiseksi tai harkituksi keräilyksi. Wikipedia väittää, että hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin miten tätä sisältöä voi käyttää ja mikä tässä sisällössä on tärkeintä.

 

En kyllä ihan ymmärtänyt! Aikamoista merkityskuraa ja hömpänpömppää tuntuu olevan myös asiakkuusmarkkinamiesten puhe kuratoinnista. Tässä esimerkki Asma-blogista:

Kuratointi on tyokalu tuloksekkaan asiakaskokemuksen muotoiluun. Se auttaa kuluttajia loytamaan neulaa digitaalisesta heinasuovasta omalla ostosmatkallaan. Kuratoinnilla kyetaan luomaan merkityksia joita yritys ei muuten pystyisi kohtaamisiin ja asiakkuuteen luomaan.

Hakematta tulee mieleen, että tässä on taas otettu myyntitarpeisiin uusi sana, jonka sisältö on näissä yhteyksissä erittäin hämärä, mutta jonka kuvitellaan kuulostavan hienolta. Ja myyvän.

 

Tietotekniikan termitalkoot -verkkosivuilla selitetään, että kuratointi on suomeksi sanottuna valikointia. Internetistä puhuttaessa kuratointi tarkoittaa sisällön valikoivaa koostamista ja koosteen jakelua tietoverkossa.

 

Voisiko selitystä soveltaa kuratoituihin ruokakasseihin ja vaatekaappeihin? Ehkä.

 

Mallikkaasti kuratoituun vaatekaappiin on valikoitu sopivia vaatteita. Taitavasti kuratoitu ruokakassi takaa sen, että ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Kuravettä kassiin ei tietenkään kuulu!

SS ja muut sivu suunsa puhujat

Kirjoitus on julkaistu Hiidenkivi-lehdessä Päivystävän tekstintutkijan palstalla 3/2011



Sivistys ja suvaitsevaisuus. Näistä ei voi nyt vaieta.

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen puhe neekeriukoista, maahanmuuttajista rosvoina ja täällä hilluvista kaiken maailman muslimeista on sekä sivistymätöntä että suvaitsematonta. Sitä ei voi suvaita.

Timo Soini vähätteli asiaa ja arveli, että kokematon kansanedustaja puhui ohi suunsa. Sivu suun puhuminen onkin tätä nykyä tavallista. Avoin vihapuhe on vallannut elintilaa erityisesti netissä.

Yleistyessään tällainen kielenkäyttö ja sen tuottamat merkitykset luonnollistuvat. Niistä tulee vähitellen hyväksyttäviä.

Perussuomalaisten ohjelmista varsinaista vihaa ei löydy. He hellivät maahanmuuttokriittisyyttä ja hokevat mantraansa maassa maan tavalla. Heidän mukaansa maan tapa tarkoittaa ensisijaisesti Suomen lakeja, mutta ”myös kulttuuriset normit ovat osa yhteiskuntaamme”.

Sopii kysyä, kuka määrittelee hyväksyttävät perusnormit. Kansa kaikkivaltiasko? Persuja äänestävä kansanosako?

Toimittaja Lisa Bjurwaldin mukaan perussuomalaiset ovat tyypillisiä muukalaisvihamielisiä oikeistopopulisteja (Helsingin Sanomat 19.4.2011). Hänen mielestään on vakavaa, että rasismi hyväksytään hiljaa äänestämällä tällaista puoluetta.

Jotkut persuedustajista kuuluvat Suomen Sisuun, jonka ohjelmassa puhutaan siitä, että meillä on aito Suomen kansa ensimmäisine esivanhempineen. SS:n mukaan kansoja ei saa tarkoituksellisesti sekoittaa keskenään. Kielestä sisulaiset sanovat, että hallitseva eliitti on muuttanut sanojen merkityksiä niin, että normaalien sanojen käyttäminen on miltei rikollista. Ilmeisesti tässä viitataan neekerin kaltaisiin sanoihin.

Vierasvihan vesillä kalastelee myös Suomen kansallissosialistinen työväenpuolue, joka uskottelee, että on olemassa jokin Suomen alkuperäinen valkoinen väestö ja että oman kansan veri on pidettävä puhtaana. Erityisesti puhtautta uhkaa värillinen kansanosa.

SKSTP pyrkii viralliseksi puolueeksi. Porukka on tätä silmällä pitäen silotellut tekstejään. Yhdistyksen säännötkin kelpaisivat nyt vaikka martoille (Yle 2.5.2011).

Kansallissosialistit ovat siis oppineet välttämään sivu suunsa puhumista. Tämä tuskin tarkoittaa sitä, että heidän asenteensa ovat entistä sivistyneempiä tai suvaitsevaisempia. Sivistymättömyyteen ja suvaitsemattomuuteen viittaa sekin, että puolueen tunnuksena on yhä hakaristi ja johdossa Führer. Puunatun puheenparren takana muhivat pikimustat merkitykset.

Päivystävä demokraatti

Kirjoitus on julkaistu useissa sanomalehdissä maaliskuussa 2016

Suomessa on jo vuosia naureskeltu päivystäville dosenteille, jotka toimittajat kaivavat esiin, kun halutaan kommentteja. Niin, kommentteja mihin tahansa.

Päivystäminen on tällaisessa puheessa alkanut vaikuttaa kielteiseltä sanalta, vaikka vanhastaan siihen liittyy myönteisiä mielikuvia. Päivystävä lääkäri ja päivystävä apteekki ovat kannatettavia asioita.

Kielitoimiston sanakirja kyllä tuntee päivystää-verbin laajentuneen käytön: ”Fanit päivystivät turhaan idoliaan hotellin edustalla.”
 
Päivystävän dosentin tapauksessa päivystäminen on jo lähtökohdiltaan arveluttavaa. Sananvalinnalla luodaan mielikuvaa yli-innokkaasta tutkijasta, joka himoitsee julkisuutta.

Ilmauksen taisi keksiä toimittaja Aarno Laitinen, joka huhtikuussa 2012 otsikoi Iltalehden kolumninsa noilla sanoilla. Laitisen tuomio oli tyly: ”Heillä on pääasiallisesti huonot ja virheelliset tiedot, ja samat trendikkäät ennakkoluulot kuin toimittajillakin. Harva heistä kelpaa lehden tai television toimittajaksi, mutta asiantuntijoiksi he kelpaavat ja pyrkivätkin.” 

Mutta mitä kummaa! Päivystävät dosentit ovat iskeneet takaisin.

Kun tutkijoita alettiin nimitellä ikävään sävyyn päivystäviksi dosenteiksi, muutamat heistä keksivät kääntää nimittelyn voitokseen. He alkoivat itsekin kutsua itseään päivystäviksi dosenteiksi. Nykyään kun yliopistoissa järjestetään erilaisia yleisötapahtumia, ei ole ollenkaan harvinaista, että tavattavissa on myös päivystäviä dosentteja.

Samanlaista retorista käsitteen haltuunottoa on nähty muuallakin. Kun pääministeri Juha Sipilä puhui kaiken maailman dosenteista, moni dosentti keksi esitellä itsensä sellaisena. Kun monikulttuurisuuskeskustelussa osaa keskustelijoista alettiin kutsua suvakeiksi, nämä alkoivat myös itse kutsua itseään suvakeiksi.

Kuinka rajaton onkaan kielen voima. Onko sittenkään?

Päivystävien dosenttien lisäksi olen tavannut verkossa samoillessani ihmisen, joka esittelee itsensä ”päivystäväksi anarkistiksi”. Jokin tässä sanaparissa mättää.

Mistä lähtien anarkismiin on kuulunut niin porvarillinen, tylsä ja kahlitseva toiminta kuin päivystäminen? Sanakirjan mukaan anarkismi on aatesuunta, joka ”taistellen kaikkea sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestystä vastaan tavoittelee yksilön täydellistä vapautta”.

Tässä se ristiriita onkin, suoranainen paradoksi. Jos anarkisti suostuu päivystämään, hän ei enää ole anarkisti. Tai ehkä päivystämisellä onkin merkityksiä, joista meikäläinen päivystävä demokraatti ei ymmärrä tuon taivaallista?