Aurinkomme

Julkaistu useissa sanomalehdissä kesäkuussa 2006

”Aurinko laskee länteen”, laulaa Viktor Klimenko 60-luvun euroiskelmässä. Reino Helismaan tekstin mukaan ”aamulla aurinko nousi taivaani kirkastaen”, mutta illan laskeva aurinko on ”rakkaudeton”. 

Silmissämme, kielessämme ja mielessämme aurinko nousee ja laskee, mutta ei materiaalisessa tai meteorologisessa maailmassa, kosmisessa taivaankappaleiden todellisuudessa. Auringon nouseminen ja laskeminen ovat koettua totta, merkityksiä, vieläpä sellaisia merkityksiä, joita emme yleensä pidä tarpeellisina epäillä tai kyseenalaistaa.

Puhumme tyynesti auringonnoususta ja -laskusta, vaikka meille on viimeistään alakoulussa opetettu, että maa se tässä pyörii itsensä ympäri. Kun maa pyörii, näyttää siltä, että aurinko päivän mittaan vaeltaa taivaalla idästä länteen.

Kieli on täynnä tällaisia ”auringonnousuja”, epätäsmällisyyttä, näköharhoja, jos nyt kielen voi sanoa olevan täynnä jotakin. Eihän kieli mikään ämpäri eikä äyskäri ole, vuotava vene pikemminkin.

Kielentutkijat puhuvat kielen sosiaalisuudesta ja kognitiivisuudesta. Kieli on ihmisten yhteistä, mutta myös jokaisen omaa.

Kielessä on paljon sellaista, mistä ei tarvitse erikseen sopia. Esimerkiksi aurinko on meille kuin itsestään selvästi aurinko. Mutta miksi? Mistä sana oikeastaan tulee? Tähän eivät sanojen alkuperän selvittäjät ole löytäneet vedenpitävää vastausta.

Varmaa on, että aurinkoon on viitattu aiemmin yleisesti myös sanalla päivä. Tämä näkyy edelleen sellaisissa ilmauksissa kuin päivänpaiste.

Anna Idström on selvittänyt tutkimuksessaan taivaaseen liittyviä kielikuvia. Auringon ”liikkeitä” kuvataan eri kielissä vaihtelevin tavoin. Ersässä auringon laskeminen on auringon istumista, komissa piiloutumista, ranskassa makuulle ja venäjässä pois menemistä, turkissa uppoamista, koreassa menehtymistä ja tongassa putoamista.

Joissakin kielissä aurinkoa tarkoittavat sanat heijastavat puhuma-alueidensa perinteistä uskontoa: sanoissa saa merkityksensä auringon jumaluus. Toisissa kielissä taas aurinko on nimetty käytännöllisemmästä näkökulmasta, esimerkiksi valonsa perusteella.

Auringon keskeisyys näkyy myös suomalaisissa sananparsissa. Toisinaan auringon avulla on ennustettu säätä: Jos aurinko katsoo sapesta, tulee sade. Kun auringonpaisteella sataa, sataa seitsemän viikkoa.

Monesti sananparsiin kiteytyy tietynlainen elämänasenne: Ei mikään ole sen terveellisempää kuin aataminkengillä auringonpaisteessa kulkea. Aurinko räkittää niin kovasti, että kai siitä tulee pian sade.

Aurinko on käynyt myös kellosta: Auringosta ajan arvaa, päivänkulun tiimalleen. Aurinko nousee, ja minä nousen sen mukana.

Sananparsiin on kiteytetty yhteiskunnallista kritiikkiäkin. Pälkäneellä on sanottu, että ”tolpparin aurinko sano entinen miäs kuuta”.

Joskus aurinko tuo sananparsiin yleispätevää totuutta: Eihän ennen aikojaan aurinkokaan nouse. Ei aurinkokaan aina yhdeltä puolen paista. Ei aurinkokaan paista ennen kuin nousee.

Aurinko on keskikesän tähti monessakin mielessä. Kustaa Valo on 1931 merkinnyt Kalannissa muistiin tämän ajattoman viisauden: ”Kaikkien päälle aurinko paistaa, ja rakkaus.”

  

Mora, likvida ja jussiivi

Julkaistu useissa sanomalehdissä heinäkuussa 2010

Juhannus toi luettavaksemme ikäviä uutisia, mutta tämä juttu ei käsittele niitä. Ei, vaikka otsikko voi sellaista vihjaistakin. Ikävien uutisten asemesta ajattelin vinkata kaikelle kansalle kirjasta, jonka seurassa surkeinkin suvipäivä sujuu kuin vettä valaen.

Kirja on tiilenpunainen ja muutaman tiilen painoinen. Sitä voi käyttää telttaretkillä päänalusena ja veneessä pyllynalusena sekä mökillä pottukattilanalusena. Se tarjoaa loputtomasti aiheita tietokilpailukysymyksiin.

Avaatpa kirjan miltä sivulta tahansa, kohtaat kielen kedon kaikessa deskriptiivisyydessään, siis kuvailevuudessaan ja tuhlailevassa kukkeudessaan. Tämän kirjan lajikirjoa eivät ole ankarat puutarhurit kitkennällään kaventaneet.

Ennen kaikkea kirja tarjoaa tajuttomasti tietoa suomesta. Tiedon tarjoamisen lisäksi kirja ohjaa tiedostamaan. Näinkin kielen voi nähdä! Tällaisiakin valintoja kielenkäyttäjä voi tehdä!

Kesälukemissuositukseni on, tietenkin, Iso suomen kielioppi, tuo kielitiedon ei niinkään pieni jättiläinen. ISK, kuten me kielentutkijat sitä tuttavallisesti kutsumme, on 1600-sivuinen suomen monumentti.

Monumentiksi ISK on harvinaisen eloisa. Iloisakin, jos sitä sillä silmällä katselee. Ja mehän katselemme.

Aloitetaan vaikka morasta, tuosta tavun pituuden mittayksiköstä. Lyhyet tavut ovat yksimoraisia, pitkän vokaalin sisältävät tavut kaksi- tai kolmemoraisia.

Likvida on yleisnimitys tremulanteille ja lateraaleille. Tremulantteja ovat r-äänteet ja lateraaleja l-äänteet.

Jussiivi on nimitys verbinmuodoille, jotka edustavat imperatiivin kolmatta persoonaa (tulkoon, tulkoot) ja passiivin imperatiivia (tultakoon). Jussiivi ilmaisee esimerkiksi velvoitetta tai sallimista, ja sitä käytetään myös myönnytystä ilmaisevassa lauseessa, kuten Tehköön Mari mitä lystää.

Jussiivia käytetään niin ikään erilaisissa kiteytymissä: Pahus soikoon. Kissa vieköön. Piru periköön.

Hyviä tietokilpailukysymyksiä ovat myös nämä: Mitä muuta direktiivi on kuin EU-teksti? Entä epenteesi, jonkinlainen epelikö? Tai idiomi, idiootin serkkuko? Onko osmalla jotain tekemistä osmankäämin kanssa?

Kielioppitermeistä osa vaikuttaa kovin yleiskielisiltä. Esimerkiksi sellaiset käsitteet kuin jälkijäsen, loppuheitto, paikanpitäjä, rajapakoinen, heikko vartalo ja ymmärrystarjokas saattavat olla käyttökelpoisia kielioppikilvoittelujen lisäksi myös muissa arkisissa askareissa.

Jos ISK tuntuu liian raskaalta lomakassiin, ei hätää. Sitä voi lukea myös verkkoversiona eli VISKinä, tietysti Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta.

Kesälukemista

ISK (2004). Iso suomen kielioppi. Päätoim. A. Hakulinen. SKS.

VISK (2006). Ison suomen kieliopin verkkoversio. Vastaava toim. M. Vilkuna. Kotus.

Kärpäsenä seinässä

Julkaistu useissa sanomalehdissä elokuussa 2005

Verotus kevenee oli yksi takavuosien poliittisista iskulauseista, lyömäaseistakin. Nyt verohallinnosta kerrotaan, että verotusmenettely uudistuu. Tarkoittaakohan tämä myös, että verokieltä uudistetaan, kenties yleistajuistetaan?

Hallitus antoi kesäkuussa eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jossa ehdotetaan, että verovelvolliset saavat jatkossa esitäytetyn veroilmoituksen. Verovelvollisen on tarkistettava, ovatko ilmoituksen tiedot oikein.

Uudistuksen jälkeenkin verovelvollisen on pystyttävä ymmärtämään, mitä veropapereissa seisoo. Vaikka verotusta on vuosien mittaan yksinkertaistettu, verolomakkeet ja -ohjeet ovat edelleen monien mielestä vaikeaselkoisia.

Yksi helppolukuisuuden este on verotussanasto. Kun ynnätään Veroilmoituksen täyttöohjeiden ja Veroehdotusoppaan sanaluokkia, huomataan, että yli 40 prosenttia sanoista on substantiiveja. Verbejä on vain toistakymmentä prosenttia. Esimerkiksi yleiskielisistä asiateksteistä on laskettu, että joka neljäs sanoista on verbi.

Verbien vähyys kieli monesti siitä, että teksti on tönkköä ja abstraktia. Vero-oppaissakin on paljon tiukasti paketoitua tietoa, pitkiä virkkeitä ja monisanaisia määriteketjuja. Myös lapamatosanoja on riittävästi, sellaisia kuin alijäämähyvitys, tulonhankkimiskulut ja osaketalletustodistus.

Vero-oppaiden merkitysten avaamista ei helpota se, että asioita rinnastetaan keskenään moninkertaisesti: luotto-ja rahoituslaitoksen sekä muun ammattimaisen arvopaperikaupan tai arvopaperien välitystoiminnan harjoittajan luonnolliselle henkilölle tai kotimaiselle kuolinpesälle maksamaa tai välittämää ennakonpidätyksenalaista korkoa tai jälkimarkkinahyvitystä.

Näitä paketteja ja merkityssuhteita on vaikea avata, jos ei ole verotuksen eikä talouden erityisasiantuntija. Myös siitä on hyötyä, jos on tottunut käsittelemään kapulaista kieltä ja pureksimaan paperinmakuisia asiakirjoja.

Vero-oppaissa rakennetaan omanlaistaan taloudellisten suureiden maailmaa. Tavallisimpia substantiiveja ovat euro, vähennys, ansiotulo, tulo, korko ja määrä. Monet oppaissa yleisistä verbeistä kertovat numeromaailmasta: vähentää, ylittää ja laskea.

Oppaita on vaikea ymmärtää ilman toisia tekstejä. Tämä epäitsenäisyys lienee suurin selkeyden este. Oppaissa viitataan jatkuvasti muihin tekstehin, kuten todistuksiin, lakeihin, sopimuksiin, ilmoituksiin, lomakkeisiin ja liitteisiin.

Oppaiden monimutkaisuudesta kertonee sekin, että niissä on paljon viittauksia saman tekstin muille sivuille. Lukijaa siis hyppyytetään paitsi tekstistä toiseen myös sivulta toiselle.

Ankeassa harmaudessaan veropaperit ähkyvät informaatiota. Kun lukija etsii niistä olennaista tietoa, hän kompastuu kapuloihin ja putoaa rivien väliin.

Veromenettely uudistuu: verottaja siis uudistaa verotusta. Olisiko nyt aika menetellä siten, että lämmitetään veroteksteillä vaikka sauna?

Ennen sytykkeeksi joutumista paperi saa tehdä vielä viimeisen palveluksen. Miltähän tuntuu kärpäsestä, joka on juuri jäämässä lätkäksi taitellun vero-oppaan ja seinän väliin.

Olisiko nyt aika menetellä siten, että lämmitetään veroteksteillä vaikka sauna?