Julkaistu useissa sanomalehdissä joulukuussa 2013
Lapset kertovat televisiossa, mitä itsenäisyys merkitsee: Omaa valtiota. Emme ole Ruotsin emmekä Venäjän alaisia.
Yksi lapsista sanoo, että itsenäisyys tarkoittaa omaa kieltä. Hänen ajatukseensa on helppo yhtyä.
Oma kieli on usein keskiössä, kun kansat käyvät taistoon itsenäisyydestä. Oma kieli on se konsti, jolla itsenäisyyttä luodaan ja pidetään yllä. Oma kieli mahdollistaa niin vallan vakiinnuttamisen ja horjuttamisenkin.
Kuten muitakin isoja sanoja, myös itsenäisyyttä on käytetty monenlaisissa tarkoituksissa. Siinä missä esimerkiksi liittyminen Euroopan unioniin tarkoitti monille sitä, että itsenäisyys menetettiin, toiset olivat sitä mieltä, että näin Suomi turvasi itsenäisyytensä.
Itsenäisyyden merkityksiä määritellään jatkuvasti uudelleen erilaisissa keskusteluissa. Näissä määrittelyissä katsotaan harvemmin itse sanaan tai sen historiaan.
Itsenäisyyden ytimessä on tietysti pronomini itse. Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa todetaan, että sana on vanhaa ugrilaista juurta. Alkujaan kyse on ehkä ollut substantiivista, jonka merkitys on ollut ’varjo’ tai ’varjosielu’: ihmisen sielun on uskottu asuvan hänen varjossaan. Kirjakielessä sana on ollut Agricolasta alkaen.
Tutkija Matti Punttila selittää Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla, että Ruotsin vallan aikana merkityksiä ’itsenäinen’ ja ’suvereeni’ ilmaistiin usein ruotsin mallin mukaan tehdyillä sanoilla. Näitä olivat esimerkiksi itseasettunut, itseolevainen ja itseseisovainen. Itsenäisyyden asemesta tuolloin puhuttiin vastaavasti itseolevaisuudesta, itsepysyväisyydestä, itseseisovaisuudesta ja itsestänsäseisovaisuudesta.
Punttilan mukaan itsenäinen-adjektiivin vanhin kirjallinen esiintymä on tiettävästi Elias Lönnrotin kynästä vuodelta 1836. Itsenäisyys-substantiivin isä on hänen mukaansa S. Hilponen, joka kirjoitti 1841 Sanan Saattaja Viipurista -lehdessä näin: ”Suomen Sankarit sotivat sekä itsenäisyydensä ja vapaudensa että vanhan uskonsa tähden.”
Itsenäisyys-sanan historia on siis värikäs. Yhtä kirjava on se sanojen perhe, johon itsenäisyys kuuluu. Meillä on itsenäisyyden lisäksi sellaisia itse-johdoksia kuin itsekkyys ja itsellisyys.
Nykysuomen sanakirja tuntee myös mielestäni turhan harvoin käytetyt johdokset itselö ja itseys. Itselö tarkoittaa olentoa tai persoonaa, minua: ”olen siitä saakka oman itselöni ikuiseen tummuuteen tuijottanut”, runoili Leino. Itseys tarkoittaa tietysti itsenä olemista, olemuksen henkistä puolta, minuutta.
Suomen kielen itse(näisy)yteen kuuluvat eloisuus, elävyys ja elämyksellisyys. Siihen kuuluvat myös kaikki ne kauneudet, joita kielemme johto-oppi tarjoaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)