Putinin poika

Julkaistu useissa sanomalehdissä syyskuussa 2001

Tuntemattomassa Rokka ottaa vangiksi neuvostoliittolaisen kapteenin. Rokka arvelee, ettei tästä ”Baranohvin pojasta” kuulusteluissa paljon irtoa: ”Mie luule jot siit miehest ei heltii mittää. Hää on luuta.” 

Kovana miehenä on tunnettu myös Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovitsh Putin. Suomen-vierailullaan Putin näytti, että hänellä on Venäjän lisäksi hallussaan – sana.

Julkisten esiintymistensä perusteella Putin on taitava puhuja, joka pysyy asiassa. Hänen kielessään tai käytöksessään ei ole isoja jälkiä breshneviläisestä kankeudesta eikä Jeltsinin arvaamattomuudesta.

Putin osaa esittää itselleen ikävätkin asiat myönteisessä valossa. Jos keskustelu ajautuu Venäjän kannalta vaaralliselle alueelle, Putin kiinnittää luontevasti huomion huomiseen. Tshetshenia-vastauksensa hän päättää arvioon paremmasta tulevaisuudesta: jälleenrakentamisesta ja vaaleista.

Putinin tyyliä voi kuvata melkeinpä yltiöasialliseksi. Hän ei juuri viljele kielikuvia eikä hersytä huumoria. Hän ei epäröi eikä jää tuumimaan. Putin ei putise.

Päinvastoin kuin monilla poliitikoilla hänellä ei näytä olevan tapana viitata aiempiin johtajiin tai suuriin ajattelijoihin. Lehtihaastattelussa hän tosin muistelee Churchillin sanomisia: ”Poliitikot ajattelevat aina vain seuraavia vaaleja, valtiomiehet sen sijaan tulevia sukupolvia.” 

Putin nojaa puheissaan muutamiin käsitteisiin, jotka voi nähdä avaimina hänen ajatteluunsa. ”Yhteistyö” ja ”luottamus” toistuvat eri yhteyksissä, muun muassa silloin, kun Putin puhuu Venäjän ja Suomen suhteista. Tällainen puhe muistuttaa vanhoista yya-ajoista.

Toisaalta Putin esittää itsestään selvänä asiana, että Venäjä on eurooppalainen ja demokraattinen valtio. Hän ei rakenna vastakkainasettelua ”idän” ja ”lännen” välille: nämä käsitteet eivät sovi Putinin suuhun. Vastakkainasettelun asemesta Putin korostaa toistuvasti keskustelun ja vuoropuhelun tärkeyttä.

Putinin perussanastoa ovat myös ”tosiasiat” ja niiden ”tunnustaminen” sekä ”ongelmat” ja niiden ”ratkaiseminen”. Putinille on ominaista se, että hän ottaa asiat haltuunsa tarkastelemalla niitä matkan päästä, yläpuolelta. Tshetshenian kurjuus on hänelle ”tilanne”, jossa vallitsevat tietyt ”olot”.

Putin vetoaa sekä tunteisiin että järkeen. Hymyilevän Putinin mukaan ”suomalaiset ovat vahvoja, terveitä, voimakkaita miehiä, iloisia, hyväntahtoisia, sydämellisiä ihmisiä ja luotettavia yhteistyökumppaneita”.

Hänelle Suomi on ”kuin kotiseutua”. Tunnepuheen vastapainona Putin luettelee runsaasti numerotietoa, joka koskee Suomen ja Venäjän välistä kauppaa.

Tshetshenia-kysymys paljastaa Putinin piinkovan pinnan. Putin kiistää, että kyseessä olisi sota. Hän puhuu vähätellen ”muutamista terroristi-iskuista aika ajoin”.

Syyllisiä ovat ”rosvot, jotka surmaavat ja tappavat kaiken aikaa omia kansalaisiaan”. Putin luo itsestään kuvaa ”tshetsheenikansan” ja ”Venäjän vakauden” puolustajana.

Putinille Venäjä on useimmiten ”me”, yhtenäinen kokonaisuus, kansa kuin yhtä puuta: me ponnistelemme, me teemme parhaamme, me tiedämme. Naton laajeneminen Baltiaan ei ”meitä ilahduta”. Pontevasti Putin kääntää keskustelun Natosta yhteisiin uhkiin, kuten terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Putinin mukaan ”Venäjä on oppinut läksynsä” eikä ala Nato-asiassa mihinkään ”hysteriakampanjaan”. Entinen KGB-agentti osoittaa, että kotitehtävät on tehty.

Nyt on hymykampajan aika. Kova luu, tämä Putinin poika?

Aineisto: Haastattelut Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa sekä Ylen välittämä tiedotustilaisuus.