Olin villissä nuoruudessani Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja. Kerran lehteen livahti – syystä, jota en muista, mutta olisikohan vauhdin hurmalla ollut osuutta asiaan – aineistoa, joka ei sinne kuulunut.
Erään ilmoituksen loppuun oli jäänyt tekstiä, joka oli tarkoitettu vain minun silmilleni. Kirjoittaja tarkoitti loppukommentin minulle ikään kuin näytteeksi siitä, miten ikävästi muunmaalaisista monesti puhutaan. Hän itse ei olisi ikinä puhunut niin, no, muuten kuin tässä ”huumorimielessä” hyväntahtoiselle kuulijalle, mainitunlaista arveluttavaa puhetapaa ironisoiden ja rasisteja mollaten.
Kun teksti päätyi lehteen kenen tahansa luettavaksi, asiasta nousi kohu. Syystäkin. Tekstissä oli selvästi rasistinen poljento. Se, mikä kahdenkeskisessä viestinnässä oli kantaa ottavaa ironiaa, olikin julkisessa viestinnässä pelkästään typerää molotusta. Kirjoittajan perimmiltään hyvä tarkoitus ikään kuin keikahti päälaelleen.
Päätoimittajan päätä vaadittiin vadille. Erityisen kovaäänisiä taisivat olla ne, jotka eivät muutenkaan pitäneet pärstästäni tai tavastani toimittaa lehteä. He näkivät tilaisuutensa tulleen. He lukivat ilmoitusta pahantahtoisesti ja leimasivat sekä tekstin kirjoittajan että tekstin lehteen päästäneen portinvartijan rasisteiksi.
Voin vakuuttaa, että leimakirves osui harhaan. Mutta sattui.
Jytkynjälkeinen ajanlasku on näyttänyt kerta toisensa jälkeen, kuinka vaikea laji huumori on ja miten mahdoton on hallita julkisuutta tai julkisista teksteistä tulkittavia merkityksiä. Silti huumorherroja ja ronskeilurouvia tuntuu nyt pyörivän poliittisissa piireissä pilvin pimein. Puskasta jos toisestakin puskee ilmoille ironian, parodian, satiirin, sarkasmin, slapstickin ja sivistyneen -ttuilun mestareita. Kaikenlaisia koomikoita.
Vitsit eivät toden totta ole vähissä. Ne jopa kävelevät. Huumori on ruumiillista. Osa antiikin viisaistakin uskoi, eikä syyttä, että huumori on yksi ihmisen ruumiinnesteistä!
Tässä huumorihötäkässä tuppaa unohtumaan, että minun huumorini ei välttämättä ole sinun huumoriasi. Sanoja voi aina tulkita tavalla jos toisellakin. Musta huumori saattaa peittää valkoisen valheen. Kieli venkuloi ja rimpuloi. Voimme olla yksimielisiä siitä, että kaksimielisyydetkin ovat aina monimielisiä.
Ehkäpä huumoriin vetoaminen onkin ovelaa taktikointia, suorastaan osa hyvin suunniteltua viestintästrategiaa. Pystyn samalla sekä kastamaan käteni vereen että pesemään ne puhtaiksi. Teille samanmielisille rasisteille osoitan, että uskallanpa sanoa. Teille hyysääjille näytän viatonta naamaa: kamoon, tosikot, tämähän oli vain huumoria.
 |
| Minun huumorini ei ole välttämättä sinun huumoriasi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)