Lisää lakimetaa?

Ilmestynyt Suomen Laki -verkkopalvelussa toukokuussa 2011
 
Metakieli on kielestä kertovaa kieltä, metateksti tekstistä kertovaa tekstiä. Kielenhuoltajat ovat monesti esittäneet, että hyvin laadittu metateksti on ratkaisu joihinkin tekstien ymmärrettävyysongelmiin: Metatekstin avulla voidaan opastaa lukijaa havaitsemaan tekstin rakentuminen erilaisista osista. Metatekstillä voidaan avata hankalia käsitteitä. Metateksti kertoo kirjoittajan valinnoista ja pyrkimyksistä.

Yksi säädöstekstien ominaispiirteistä on metatekstin runsaus. Mutta tekeekö metateksti laista ja asetuksesta ymmärrettävää?

Otetaanpa esimerkiksi vaikka ulkomaalaislaki, jossa näyttää olevan tiuhaan metatekstuaalisia aineksia. Ensimmäisen luvun yleisissä säännöksissä metateksti näyttäisi jäsentävän tekstiä ja sen tarkoitusta lukijalle: Tämän lain tarkoituksena on, Tässä laissa tarkoitetaan.

Jäljempänä tekstissä metaviittaukset tuntuvat pikemminkin hankaloittavan lineaarista lukemista. Esimerkiksi pykälässä 67 viitataan kymmenkuntaan aiempaan pykälään ja niiden moniin momentteihin: Maahanmuuttovirasto peruuttaa oleskeluluvan 58 §:n 1, 2 ja 6 momentissa mainituilla perusteilla sekä peruuttaa myöntämänsä oleskeluluvan 58 §:n 4 ja 5 momentissa sekä 58 a §:ssä mainituilla perusteilla.

Suomalaisen lakikirjan 250-juhlavuoden kunniaksi julkaistussa Oikeuskieli ja säädöstieto -teoksessa puhutaan ristiviittauksista. Niillä tarkoitetaan metatekstuaalisuutta ja yleisemmin tekstien välisiä eli intertekstuaalisia suhteita.

Emeritusprofessori Heikki E. S. Mattilan mukaan ristiviittaukset ”ilmentävät oikeusjärjestelmän systeemisyyttä, ja niillä on juridisissa teksteissä useita tehtäviä”. Tehtäviä olisivat muun muassa oikeuskielen tarkkuuden takaaminen, oikeusjärjestyksen eri osasten sijoittaminen laajempiin kokonaisuuksiin ja toiston välttäminen.

Toisaalta ristiviittaukset ovat riskiviittauksia. Niihin liittyy Mattilan mielestä ”vakavia ongelmia”. Viittaukset saattavat olla ”liian tulkinnallisia”. Teksti, johon viitataan, voi olla vaikeasti saatavilla. Tiheät ristiviittaukset tekevät tekstistä vaikealukuista.

Metatekstin plussia ja miinuksia pohdittaessa on syytä miettiä laajemmin säädösten tekstuaalista olemusta. Kuten muutkin tekstit myös säädökset voi nähdä yhtäältä erilaisina materiaalisina ja tätä nykyä myös virtuaalisina tuotteina, toisaalta jatkuvana tuottamisen ja tulkitsemisen prosessina.

Tätä sivuaa mainitussa teoksessa professori Ahti Saarenpää. Hän puhuu interaktiivisesta lainsäädännöstä, jossa ”jo lakitekstin yhteyteen sijoitetaan tietoa siitä, mitkä ovat sen taustat ja mihin se liittyy”. Saarenpään mukaan siirryttäessä interaktiiviseen lainsäädäntöön olisi luonteva uudistaa lainsäädäntöä niin, että kansalaisten oikeudet ja odotukset tulisivat alusta lähtien huomioon otetuiksi.

Tämä on kaunis ja kannatettava ajatus. Edessä on kuitenkin pitkä matka kohti kansalaisystävällistä säädöskieltä.

Jos olisin pessimisti, väittäisin, että kyseessä on sedän matka kaivolle ellei peräti pitkän päivän matka yöhön. Sellaista kielellistä metavekotinta saati digitaalista ymmärrysapparaattia emme ole vielä keksineet, joka taikoisi kaiken selväksi ja helpoksi kaikille.

Voimme vain ottaa käyttöön kielen mahdollisuudet, mikä ei suinkaan ole vähän. Samalla meidän on kuitenkin hyväksyttävä kielemme rajat. Kielen voimattomuus. Näillä mennään: uutta metaa koukkuun!