Julkaistu useissa sanomalehdissä toukokuussa 2013
Tutkijalla on äiti, joka kärsii sydämen rytmihäiriöistä. ”Taas jysähti”, äiti viestittää puhelimessa.
Rytmihäiriöissä sydämen rytmi kiihtyy tai hidastuu epätarkoituksenmukaisesti tai muuttuu epätasaiseksi. Näin kertoo sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki Terveyskirjasto-verkkosivuilla.
Rytmihäiriöitä on monenlaisia, ja niitä voidaan hoitaa monin tavoin. Sen perusteella, mitä tutkijan äiti on oireistaan ja hoidosta kertonut, äitiä vaivaa supraventrikulaarinen takykardia eli SVT.
”Ei näistä epikriiseistä mitään ymmärrä”, huokailee äiti puhelimessa. ”Kenelle näitä tehdään?” Hän viittaa hoitotiivistelmiin, joissa annetaan selvitys potilaan terveydentilasta ja hänelle tehdyistä hoitotoimenpiteistä.
Kysymys on osuva. Lääketieteen kieli on asiantuntijoiden sisäpiirin kieltä, mutta miksi sitä ei käännetä meille tavallisille talliaisille? ”Sinoatriaalinen takykardia on kiertoaktivaatiotakykardia, jossa aktivaatio kiertää pientä ympyrää sinussolmukkeen ja oikean eteisen välillä.”
Äidin kohtaukset tihenevät. Häntä kiidätetään ambulanssilla välillä lähiterveyskeskukseen, välillä kaupunkiin sairaalaan, välillä seuraavaan kaupunkiin keskussairaalaan. Hän pääsee yliopistollisen sairaalan jonoon.
Tutkija alkaa ottaa selvää SVT:stä. Terveyskirjasto vastaa joihinkin kysymyksiin, eikä oudoilta sanoilta vältytä: ”Hankalissa tapauksissa tehdään katetriablaatio.” Toivokin pilkahtaa: ”Hoito parantaa pysyvästi enemmän kuin yhdeksän kymmenestä eteisperäisestä tykytyksestä kärsivää.”
Lähiterveyskeskuksen lääkäri kertoo, että äiti joutuu jonottamaan operaatioon pääsyä kuudesta yhdeksään kuukautta. Tutkija tuskastuu.
Terveyskeskukseen, jota leikkisästi myös arvauskeskukseksi kutsutaan, ”piipaa-autolla” kiidätetty äiti on joutunut odottamaan apua ensiaputiloissa pari tuntia. Hoitaja on käynyt taputtelemassa poskelle ja sanomassa, että kyllä se lääkäri sieltä kohta tulee.
Tutkija keskustelee sähköpostitse lääkärin kanssa. Molemmat ymmärtävät, että kaikki tekevät ”parhaansa”. Sanat ovat keskustelussa varovaisia. Turha kuulemma yrittää kiirehtiä yliopistolliseen keskussairaalaan pääsyä.
Tutkija miettii, että tässä se varsinainen sote-soppa kiehuu. Ihminen ei saa tarvitsemaansa apua, ja auttajien kielenkäyttö on välttelevää ja vähättelevää. Jos nyt joku suostuu jotain sanomaan.
Tutkija lähettää sähköpostia erikoislääkärille, joka on kirjoittanut viimeisimmän epikriisin. Eikö tämä pitäisi määritellä kiireelliseksi tapaukseksi? Vastausta ei kuulu.
”Taas jysähti”, viestittää äiti. Hän on kohta kahdeksankymmentä. Epikriisiin kirjoitetun adjektiivin eli laatusanan mukaan ”reipas”.
Tutkija tarttuu kännykkään. Vastaisiko joku reippaasti?
Minulla äet on kahdeksankymmentäkaksi ja vielä kovin terve. Hän kuitenkin välillä puhelee puhelimeen, että sitten hautajaisiinsa tulee järjestää sitä tai ei tule järjestää tätä. Onko elämä epistä, koska kaikilla ei ole epikriisiä?
VastaaPoista