Huoltosuhteen suhteellisuudesta

Julkaistu useissa sanomalehdissä maaliskuussa 2009

Kielitoimiston sanakirjassa on huolto-sana poikineen: huoltoasema, huoltojoukot, huoltotyö ja niin edelleen. Vain yksi on joukosta poissa: huoltosuhdetta siellä ei näy.

Wikipediassa huoltosuhteen sanotaan kuvaavan sitä osuutta väestöstä, jonka työlliset joutuvat elättämään. Jos huoltosuhde on kaksi, yksi työssä käyvä elättää kahta työssä käymätöntä.

Taloustieteilijöiden slangiin kuuluva huoltosuhde kajahti kaiken kansan korviin Rukan rakoilta, jossa pääministeri vietti hiihtolomaansa. Huoltosuhde tuli keskiverokalhuajalle tutuksi kertakarjaisulla.

Huoltosuhde näyttäytyy poliitikkojen puheessa yksinkertaisena asiana. Mutta kuten professori Voitto Helander on kirjoittanut, sitä se ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin huoltosuhteen rinnalla on käytetty sanaa elatussuhde. Toiseksi täsmällisyyden tavoittelussa tarvitaan tarkentavia määritteitä.

Helander puhuu väestöllisestä ja taloudellisesta huoltosuhteesta sekä vanhushuoltosuhteesta. Väestöllisellä huoltosuhteella tarkoitetaan ei-työikäisten määrän suhdetta työikäisten määrään. Taloudellinen huoltosuhde taas on ei-työllisten määrän suhde työllisten määrään.

Vanhushuoltosuhteessa 65 vuotta täyttäneet muodostavat Helanderin sanoin ”negatiivisen punnuksen”. Erityisesti tätä ajatusta on arvioitava uudestaan, sillä eläkkeellä olevat tekevät paljon palkatonta työtä esimerkiksi lastenhoitajina. 

Minun tuntemani eläkeläiset eivät lue itseään huollettavien, saati elätettävien joukkoon. Ehkä huoltosuhdetta muuhun elämään suhteutettaessa pitäisi miettiä uudestaan myös työn käsitettä? Eikö esimerkiksi kotiäidin tai -isän uurastaminen ole työtä? 

Huoltosuhteella näyttää olevan taipumus hölynpölyttyä. Mitä muuta voi ajatella lausahduksista, joiden mukaan huoltosuhde kurjistuu, heikkenee tai romahtaa? Tällaisissa kuvauksissa huoltosuhde esitetään ikään kuin omalakisena olentona ja sen huononeminen uhkana, jota poliitikot mielellään torjuvat. 

Huoltosuhde on teknistävää ja etäännyttävää asiantuntijakieltä, ja kun sitä käytetään yleiskielisessä puheessa, kuulija voi syystä tuntea tulevansa hämätyksi. Puhuessaan huoltosuhteesta poliitikko viestii samalla tyhmälle kansalle, että ollos huoleton, termit hallus on. Mutta ovatko ne?

Selvempää olisi puhua esimerkiksi siitä, missä iässä ihmiset oikeasti jäävät eläkkeelle tai saavat jäädä eläkkeelle. Huoltosuhteen huononemisella hekumoivat eivät tunnu pohtineen ollenkaan sellaista vaihtoehtoa, että työ tai tuohi ei olekaan kaiken mitta.

Mitä jos antautuisimme aprikoimaan sitä, miten pystymme jatkossa lyhentämään työuria sekä luomaan mahdollisuuksia pitempään ja terveempään elämään. Kuka poliitikko uskaltaisi sanoa tämän ääneen selvällä suomen kielellä?