Maan ja taivaan laki

Julkaistu useissa sanomalehdissä joulukuussa 2000

 

Sain alkuvuodesta postia eduskunnalta ja evankelis-luterilaiselta kirkolta. Toisessa kirjekuoressa oli Suomen perustuslaki, toisessa kristinoppi eli Katekismus.

Näitä monien erityisen arvokkaina pitämiä tekstejä voi tarkastella kielentutkijan silmin kuin mitä tahansa tekstejä, analyyttisesti eritellen. Ehkä suurin virallisuus ja ylimääräinen pyhyys on karissut teksteistä muutenkin: tästä kielii jo se, että niitä kanniskellaan koteihin tavallisemman postin mukana.

Saatteissa tekstejä kuvaillaan näin: Perustuslaki on ”kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön kulmakivi”. Katekismuksen ”syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme”.

Molemmissa teksteissä tuotetaan kielellisin valinnoin merkityksiä, jotka ohjaavat ihmisten ajattelua ja käyttäytymistä, vaikuttavat jokapäiväiseen vilskeeseen ja vilinään. Siinä missä perustuslaissa kuvaillaan ihmisen perusoikeuksia, Katekismuksessa meitä velvoitetaan käskien. Laki on yksilön näkökulmasta oikeuksia antava, Katekismus elämää rajoittava.

Perustuslaissa luetellaan pitkälti toistakymmentä perusoikeutta. Niitä ovat muun muassa oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin sekä sananvapaus.

Perusoikeuspykälät rakentuvat yleensä siten, että ensin ilmaistaan väitelauseessa jokin ihmisen oikeus. Seuraavissa kappaleissa kerrotaan, mihin tämä velvoittaa julkista valtaa: mitä julkinen valta saa ja ei saa tehdä tai mitä sen on tehtävä.

Niinpä ensin sanotaan esimerkiksi, että ”jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla”. Tämän jälkeen täsmennetään, että ”julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta” ja että ”ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”. Tässä kohtaa perustuslain ylevin sanankääntein tuotettu todellisuus ei välttämättä kohtaa kadun arkea eikä huolien huokauksia.

Perustuslaki on maallisten lakien laki. Katekismuksen aloittava Kymmenen käskyä puolestaan ”ilmaisee elämän peruslain: mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä”.

Käskyissä ei juuri puhuta yksilön oikeuksista eikä julkisen vallan velvollisuuksista. Sen sijaan niissä käsketään suoraan lukijaa: pyhitä lepopäivä, älä tapa, älä varasta.

Uudessa Katekismuksessa sekä itse käskyt että varsinkin niiden selitykset ovat huomattavan erilaisia verrattuna siihen tekstiin, jota minä paukutin päähäni Tuohikylän koulussa 70-luvun alussa. Ennen ei esimerkiksi saanut tehdä huorin; nyt ei saa tehdä aviorikosta. Siinä missä Lutherin Vähä katekismuksen suomennoksessa selitykset aloitetaan jyrkillä sanoilla ”meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa”, uudessa Katekismuksessa kuvataan melkeinpä uutismaisesti, mistä kulloinkin on kyse: ”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi”.

Perustuslain tapaan Katekismuksessa kerrotaan asioita ikään kuin luonnollisina totuuksina. Käskyjen selityksiä on kirkolliskokouksen päätöksellä tuotu kohti maallista lakia: maan ja taivaan laki ovat lähestyneet toisiaan. Toisaalta perustuslaki muistuttaa rakenteeltaan käskyjä. Molemmissa alun kiteytystä seuraa selitystä eli ”mitä se on” -osa.

Katekismus poikkeaa yhä maallisesta laista monessa, selvimmin meitittelyssään. Kun perustuslaissa puhutaan ”ihmisistä”, ”kansalaisista” ja ”jokaisesta”, käskyissä toistuu ”me”: meidän on tehtävä sitä ja meidän ajateltava tätä.

Sekä perustuslaki että Katekimus tipahtivat postiluukustani tavallisen näköisissä kirjekuorissa ja olivat vaarassa hukkua papereiden virtaan. Pelastin nämä perustavat tekstit pitsamainosten ja ilmaisjakelulehtien pyörteistä, kätkin vastaisen varalle, talletin tulevia tutkisteluja varten. Jotkut tekstit ovat yhä sellaisia, ihanteineen pysyvämpiä.

Viimein on rahtunen rauhaa huoahtaa. Yksi pysähtyy maan, toinen taivaan lakien ääreellä. Kolmas unohtaa hetkeksi kielen ja tekstien lait.