Seksikäs media

Julkaistu marraskuussa 2000 useissa sanomalehdissä

Lehdessä seisoo, että Brad Pitt on vuoden seksikkäin mies. Aiemmin on saatu lukea, että Jennifer Lopez näyttelee ja Britney Spears pukeutuu seksikkäästi ja että Janina Frostell on Suomen seksikkäin nainen.

Lehtien journalistista antia tukevat mainokset, joissa naista kehotetaan hankkimaan itselleen seksikäs alusasu, pikkumusta ja pikkujouluilme. Seksikästä mieltä kyytipojaksi ja menoksi!

Näissä käytöissään seksikäs on lähellä merkitystä, jonka sanakirja sille kuutioi. Sanakirjan mukaan seksikäs tarkoittaa sukupuolisesti puoleensavetävää.

Seksikäs on suomeen lainatusta seksi-sanasta käs-johtimella muodostettu laatusana. Johdin tuo yleensä sanaan runsauden ja jollakin varustamisen merkitystä. Iäkäs on sellainen, jolla on paljon ikää, parrakkaalla partaa.

Esimerkkien perusteella seksikäs kuvaa lehtijutuissa useammin naista kuin miestä. Lehdissä kirjoitetaan yksittäisten seksikkäitten naisten lisäksi yleisemmin seksikkäästä viettelijättärestä ja seksikkäistä kaunottarista sekä 2000-luvun naisesta, joka ”uskaltaa olla seksikäs”.

Lehtitekstien perusteella seksikkäin ja samalla itseriittoisin ja -siittoisin kaikista on olio, jota mediaksi kutsutaan. Media luottaa seksiin kuin sika saparoonsa. Hekuma huipentuu, kun media ylistää jotakin mediaseksikkääksi.

Tämä voi olla merkki siitä, että lehtiteksteissä maailmaa on totuttu tarkastelemaan oletetun perusmiehen silmin tai siten, kuin miehen kuvitellaan sitä katselevan. Moni esimerkkijuttujen kirjoittajista on kuitenkin nainen. Kenen silmin kukin maailmanmenoa seuraa, kenen sanoin jäsentää?

Katsoopa mistä vinkkelistä hyvänsä, seksiä saa joka tuutista. Muistaako joku toisenlaisia aikoja? Vuoden 1967 Nykysuomen sanakirjassa ei ole seksi-hakusanaa. Sen sijaan vuoden 1973 Nykysuomen sivistyssanakirjasta sana on löytänyt paikkansa, toisten ”sivistyssanojen” joukosta.

Vuoden 1990 Suomen kielen perussanakirjassa seksi-sanojen perhe on kasvanut seksikumppanista seksipommiin ja seksin ala paisunut seksikaupasta seksiturismiin ja seksiteollisuuteen. Tiedekään ei ole jäänyt ilman: on seksologeja, seksuaalikasvatusta ja seksuaalipsykologiaa.

Luonnollisena seksiräjähdyksen seurauksena on kai pidettävä sitä, että lehtijuttujen perusteella melkein mikä tahansa voi nykyään olla seksikästä. Siinä missä ennen saatettiin ajatella, että tuolilla istuja on seksikäs, nyt eräs kirjoittaja väittää lepotuolia seksikkääksi.

Toisaalta, olen kuullut kerrottava tarinaa selkosen souvarista, jonka sukupuolivietin laukeamiseen riitti polkupyörän näkeminen, kunhan oli naisten pyörä. Käsitykset seksikkyydestä voivat olla hyvinkin yksilöllisiä.

Moni tutkiva journalisti etsii totuutta seksin läpi. Eräässä lehtijutussa Tampereen sanotaan olevan ”universumin seksikkäin sisämaakaupunki”.

Puolueiden nuorisojärjestöistä arvellaan, että niiden toiminta ”ei ole tarpeeksi seksikästä”. Kuntasektori ei näemmä ole ”seksikkäimpien työnantajien maineessa”. Jokin Suomen Pankin viroista tiedetään seksikkäämmäksi kuin toinen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Sen vielä ymmärtää, että puolueen nuorisojärjestössä on jotakin seksikästä, mutta mitä sukupuolisesti puoleensavetävää on Tampereessa?

Seksi näyttää valtaavan alaa sodalta, urheilulta ja teatterilta, kun ihmiset pyrkivät antamaan kokemuksilleen uudenlaisia tulkintoja ja selittämään maailman toisin. Siinä missä politiikkaa on tavattu verrata taisteluun tai päättäjien sanottu olevan pelureita ja tupon näyttelemistä, nyt on trendikästä vertailla vaikkapa – ministeriöiden seksikkyyttä.