Usko ja tunnustus

Julkaistu joulukuussa 2012 useissa sanomalehdissä


Kirjoitin viimeksi, että arkkipiispa on huolestunut eliitin kapulaisesta hallintokielestä. Sain palautetta: myös kirkon uskontunnustus on lukijan mukaan kapulakieltä. Katsotaan, sanoi lääkäri.

Lukija tarkoittanee uskontunnustuksella tätä tekstiä: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
 
Kolmiosainen tunnustus (usko Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen) on mahdutettu yhteen virkkeeseen. Pitkävirkkeisyys on ollut myös kapulakieleksi väitetylle virkakielelle tyypillistä.

Virke alkaa pronominilla minä, ja tämä minä esitetään uskomisen kokijana. Minä-muotoisuus ja uskon, toiveiden tai tunteiden kuvaaminen eivät ole olleet virkateksteille ominaisia piirteitä.

Sen sijaan luettelot ja rinnastukset, joita tunnustuksessa on useita, ovat olleet yleisiä myös virkateksteissä. Tunnustus sisältää sivulauseessa tarinan Jeesuksesta: syntyminen, kärsiminen, kuoleminen ja niin edelleen. Tällaiset vauhdikkaat tarinat eivät ole kuuluneet virkateksteihin. Niissä suositaan jähmeitä olla-lauseita.

Tunnustuksen sanasto on enimmäkseen yleiskielistä. Sen syvällisempi ymmärtäminen tosin edellyttää paneutumista uskonnolliseen käsitteistöön. Lukijan tulee tietää, mihin viittaavat esimerkiksi Pyhä Henki ja pyhäin yhteys sekä iankaikkinen elämä. Kapulakielessä juuri arjesta etäinen sanasto on tavallista. Mitä lienevätkään hallintokapeikko ja sektoroitu sosiaaliturva?

Uskontunnustuksen loppu on merkillinen: minä uskon Pyhään henkeen mutta uskon myös ”pyhäin yhteyden” ja ”iankaikkisen elämän”. Yleensä on ajateltu, että voi uskoa lähinnä jotakin (”uskon sinua”) tai johonkin (”uskon Jumalaan”), mutta jonkin totaalinen ja ehdoton uskominen (”uskon Jumalan”) on harvinaisempaa.

Uskonnonfilosofian dosentti Tommi Lehtonen on kirjoittanut, että uskonnonharjoituksen ominaispiirre on toisto ja samojen tekstien säännöllinen lukeminen. Rukouksia ja uskontunnustuksia luetaan usein mekaanisesti, sisältöä ajattelematta.

Ehkä usko näin tulee kokijalleen todeksi, kielen voimalla? Kieli voi olla yhden mielestä kapulaista ja vaikeaselkoista; toista se kutsuu väkevästi puoleensa; kolmas löytää siitä runoa ja rakkautta.

Yleensä on ajateltu, että voi uskoa lähinnä jotakin (”uskon sinua”) tai johonkin (”uskon Jumalaan”), mutta jonkin totaalinen ja ehdoton uskominen (”uskon Jumalan”) on harvinaisempaa.