Julkaistu marraskuussa 2001 useissa sanomalehdissä
Kaveri kertoi käyneensä kotona, pitkästä aikaa. Ihmettelin vähän: missähän mies on luurannut ja mitähän vaimokin ajattelee. ”Niin, kotikotona”, kaveri täsmensi huomattuaan paheksuvan ilmeeni. Oli siis vieraillut lapsuudenkodissaan.
Toinen tapaus: Töissä tuli puhetta siitä, mitä kukin tekee. Huomattiin, että suuri osa työpaikkani työntekijöistä on titteliltään tutkijoita. Tutkijoita ovat niin tutkimusosaston kuin muidenkin osastojen ihmiset.
”Heh heh”, arveli muuan keskustelusta kuullut yliopistohenkilö. ”Minä taidan sitten ollakin tutkijatutkija.”
Kolmas esimerkki: Olivatpa kerran taas vellokset kantakuppilassaan. Puitavaa riitti, toveja vierähteli. ”Jokohan pitäis ruveta juomaan viinaa”, toinen sanoi noin ännännen oluttuopposen jälkeen. ”Jaa että viinaviinaako”, myönteli toinenkin.
Kieli on toistoa pullollaan. Kielen oppiminen ja ymmärtäminen perustuvat toistoon. Mitään täysin uutta ihmisen on vaikea tuottaa.
Toistolla tavoitellut merkitykset vaihtelevat kielittäin. Joissakin kielissä toistolla ilmaistaan esimerkiksi useutta. Tällaisessa kielessä kivellä tarkoitettaisiin yhtä kiveä, mutta kivikivi olisi monta kiveä tai kivikasa.
Yksittäisissä puheissa ja teksteissä toisto on monimuotoista. Toisinaan toistetaan vain alkuäänteitä: ypöyksin, sepposen selällään. Toisinaan on tarvetta toistaa jokin adjektiivi (suuren suuri) tai substantiivi (kirjojen kirja), toisinaan kokonainen lauseke tai lause.
Puheessa toisto on informaation välittymisen kannalta tärkeämpää kuin kirjoituksessa. Lukija voi palata tekstissä taaksepäin, mutta kuuntelija ei yleensä voi kelata aiemmin sanottua uudelleen kuunneltavaksi. Toistoa on tutkimuksessa ajateltu usein lähinnä tyyliseikkana. Toiston taitavatkin tyyliniekat, kuten Aleksis Kivi: ”turha toivo täällä, turha onpi taistelu, ja kaikkisuus mailman, turha”.
Toisto on myös propagandasta tuttua. Esimerkiksi Winston Churchill nostatti tunnelmia toisen maailmansodan alussa näin: ”Meidän päämäärämme on voitto, voitto kaikesta terrorista huolimatta, voitto, tulipa taistelusta kuinka pitkä ja ankara hyvänsä, sillä ilman voittoa meillä ei ole elämisen toivoa.”
Tyylioppaissa liiallisesta toistosta myös varoitellaan. Onpa yritetty todistella, että toistaminen olisi jollakin tavalla primitiivistä kielenkäyttöä – tyypillistä alkuasukaskansoille ja henkisesti häiriintyneille, myös naisille ja lapsille!
Merkitysten välittämisen näkökulmasta toisto on paljon muuta kuin tekstien tai puheiden tyylillistä kuorrutusta. Toistolla voidaan ilmaista vaikkapa hyväksyntää, suuttumusta tai innostusta. Toistaen voidaan laskea leikkiä, pelata monenlaisia kielipelejä. Myös kotikoti-tyyppisissä uudissanoissa toistolla on oma tehtävänsä. Kotikodilla tarkoitetaan oikeaa tai alkuperäistä kotia, yleensä lapsuudenkotia, erotuksena vaikkapa opiskelija-asunnosta.
Kotikoti-tyyppisessä merkityksenannossa voi nähdä häivähdyksen kielen olioistumisesta. Yhä useammin se, mikä on mahdollista ilmaista monisanaisemmin lausekkein ja lausein (esim. oikeaa viinaa, ei mitään olutta tai viiniä), ilmaistaan nyt ytimekkäästi yhdyssanoin (viinaviinaa).
Onko juuri nyt erityinen tarve erottaa tällä tavalla aito, tosi, oikea, varsinainen ja alkuperäinen jostakin muusta? Oliko maailmanjärjestys ennen toisenlainen, yksioikoisempi? Oliko joskus aika, jolloin kaikille oli selvääkin selvempää, mitä tarkoitti, kun sanottiin tutkijan juovan viinaa kotona?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)