Julkaistu useissa sanomalehdissä huhtikuussa 2008
”SELKO on ulkopoliittista munkkilatinaa, joka viittaa
tekeillään olevaan turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon”,
kirjoittaa ulkoministeri Stubb blogissaan. Aamutelevisiossa makeasti
hymyilevä ministeri toivoo, että
ulkopolitiikka ei olisi salatiedettä.
Stubbin suusta solahtaa usein iskusana avoimuus. Stubb peräänkuuluttaa vilkasta keskustelua ulkopolitiikasta.
No hyvä. Kannatetaan.
Jos tekstini olisi Neuvostoliiton keskuskomitean kokouksen käsikirjoitus, tässä kohtaa pitäisi lukea: Pitkään jatkuvia myrskyisiä aplodeja!
Siispä keskustelemaan kaikki jänkäjoonaat ja iitintiltut! Eikä keskustelua toden totta tarvitse aloittaa tyhjästä.
Vauhtiin pääsee hyvin tutustumalla tuoreeseen valtiosihteeri Teija Tiilikaisen tekemään selvitykseen. Selvityksen otsikko on Selvitys Euroopan unionin Lissabonin sopimukseen sisältyvästä keskinäisen avunannon velvoitteesta.
Selvityksen selvä viesti on, että tarvitaan lisää selvää tekeviä selvityksiä ja toki myös selonteko eli selon tekeminen. Toinen selvä viesti on, että keskustelu asiasta kaipaa lisää keskustelua.
Totta puhuen selvitys on mutkikas kuin nadon matka kaivolle, eikä syy ole varsinaisesti Teija Tiilikaisen. Se, että ulkoministeri Stubb haikailee munkkilatinatonta keskustelua ulkopolitiikasta, ei taikaiskusta muuta virallisen ulkopolitiikan nuotteja eikä puheenpartta.
Miten avata asioita, joita on tavattu sulkea? Selkoliturgioista ei saa tolkkua sen enempää putki- kuin tippaleipäaivoillakaan.
Selvityksessä viitataan nykyisen hallituksen ohjelmaan, jossa turvallisuuspolitiikkaamme ei enää luonnehdita ”sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi”. Suomen todetaan olevan ”sotilasliittoihin kuulumaton maa”. Kun tätä muotoilua makustelee, huomaa pian, että mutusteltavana on varsinainen merkitysopillinen herkkupala.
Miten sotilaallinen liittoutumattomuus eroaa sotilasliittoihin kuulumattomuudesta? Ulkopolitiikan ulkopuolisella järjellä ei äkkiseltään mitenkään. Aviollisesti liittoutumaton on sama kuin avioliittoon kuulumaton. Ja piste.
Hetkinen, yritetäänkö nyt sanoa, että Suomi ei teknisesti kuulu sotilasliittoihin (lue: Natoon), mutta käytännössä olemme (Natoon) liittoutuneita? Sitäkö näiden selkotekstien puhe ”puolustuspoliittisen yhteistyön syventämisestä entisestään” siis tarkoittaa?
Miten tämän suhdesäkkyrän mahtaneekaan selvitellä avoimuusministeri Stubb? Vielä europoliitikkona Stubb oli suorasuisesti Naton kannalla.
Ulkoministerinä hänkin joutunee tekemään samaa, mitä poliittisen suomislangin simasuut aina ovat tehneet. Siis vaatimaan avoimuutta ja samalla itse tinkimään siitä, reivaamaan kielenkäyttöään piirun natolatinan suuntaan.
Stubbin suusta solahtaa usein iskusana avoimuus. Stubb peräänkuuluttaa vilkasta keskustelua ulkopolitiikasta.
No hyvä. Kannatetaan.
Jos tekstini olisi Neuvostoliiton keskuskomitean kokouksen käsikirjoitus, tässä kohtaa pitäisi lukea: Pitkään jatkuvia myrskyisiä aplodeja!
Siispä keskustelemaan kaikki jänkäjoonaat ja iitintiltut! Eikä keskustelua toden totta tarvitse aloittaa tyhjästä.
Vauhtiin pääsee hyvin tutustumalla tuoreeseen valtiosihteeri Teija Tiilikaisen tekemään selvitykseen. Selvityksen otsikko on Selvitys Euroopan unionin Lissabonin sopimukseen sisältyvästä keskinäisen avunannon velvoitteesta.
Selvityksen selvä viesti on, että tarvitaan lisää selvää tekeviä selvityksiä ja toki myös selonteko eli selon tekeminen. Toinen selvä viesti on, että keskustelu asiasta kaipaa lisää keskustelua.
Totta puhuen selvitys on mutkikas kuin nadon matka kaivolle, eikä syy ole varsinaisesti Teija Tiilikaisen. Se, että ulkoministeri Stubb haikailee munkkilatinatonta keskustelua ulkopolitiikasta, ei taikaiskusta muuta virallisen ulkopolitiikan nuotteja eikä puheenpartta.
Miten avata asioita, joita on tavattu sulkea? Selkoliturgioista ei saa tolkkua sen enempää putki- kuin tippaleipäaivoillakaan.
Selvityksessä viitataan nykyisen hallituksen ohjelmaan, jossa turvallisuuspolitiikkaamme ei enää luonnehdita ”sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi”. Suomen todetaan olevan ”sotilasliittoihin kuulumaton maa”. Kun tätä muotoilua makustelee, huomaa pian, että mutusteltavana on varsinainen merkitysopillinen herkkupala.
Miten sotilaallinen liittoutumattomuus eroaa sotilasliittoihin kuulumattomuudesta? Ulkopolitiikan ulkopuolisella järjellä ei äkkiseltään mitenkään. Aviollisesti liittoutumaton on sama kuin avioliittoon kuulumaton. Ja piste.
Hetkinen, yritetäänkö nyt sanoa, että Suomi ei teknisesti kuulu sotilasliittoihin (lue: Natoon), mutta käytännössä olemme (Natoon) liittoutuneita? Sitäkö näiden selkotekstien puhe ”puolustuspoliittisen yhteistyön syventämisestä entisestään” siis tarkoittaa?
Miten tämän suhdesäkkyrän mahtaneekaan selvitellä avoimuusministeri Stubb? Vielä europoliitikkona Stubb oli suorasuisesti Naton kannalla.
Ulkoministerinä hänkin joutunee tekemään samaa, mitä poliittisen suomislangin simasuut aina ovat tehneet. Siis vaatimaan avoimuutta ja samalla itse tinkimään siitä, reivaamaan kielenkäyttöään piirun natolatinan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)