Kymmenvuotias poikamme tiedustelee, mitä kaikkea kuoleminen tarkoittaa. Pojasta tuntuu, että se tarkoittaa häkellyttävän monenlaisia asioita.
Esimerkiksi peleissä kuolleet heräävät uudestaan henkiin. Tämä on tietysti tuttua lasten leikeistä.
Poika ihmettelee höpinöitäni kuolleesta pisteestä ja sitä, kun väitän olevani työpäivän jälkeen taas ihan kuollut. Entä hyvinvointiyhteiskunnan kuoleminen? Tai uskon, toivon?
Pesäpallossa kuollaan ja kohta taas mennään hippulat vinkuen. On kuolleena syntyneitä ajatuksia, jotka kuitenkin oudosti elävät. Kesäkin kuolee, mutta tulee taas pian takaisin. Kummallista kuolemista, ihmettelee kymmenvuotias.
Kuolla-verbin monikäyttöisyys voi äkkiseltään tuntua erikoiselta, mutta oikeastaan kyse on hyvin tavallisesta sanojen merkityksiin liittyvästä ilmiöstä. Merkitykset muuttuvat, usein vieläpä laventuvat ja haalistuvat.
Moni muistaa, että käsittäminen on alkujaan ollut konkreettista käsiin saamista ja käsittelemistä. Merkitykset muuttuvat tyypillisesti konkreettisista abstrakteihin: käsiin saaminen on alettu ymmärtää myös mentaalisena käsittämisenä, ymmärtämisenä.
Kuolemankin käyttötavat ovat moninaistuneet ja merkitykset laventuneet. Sanojen alkuperän tutkijat arvioivat, että kuolla-verbi ja siitä johdettu kuolema-substantiivi voivat olla ikivanhoja kantauralilaisia sanoja.
Meillä on siis ollut runsaasti aikaa etsiä kuolema-sanoille uusia käyttöyhteyksiä ja merkityksiä. Ja kyllä niitä onkin etsitty!
Tästä todistaa vilkaisu Suomen murteiden sanakirjan kuolla-artikkeliin. Murteissa kuolla-verbi on tarkoittanut muun muassa hengen menettämistä, tajuttomaksi menemistä, puutumista, turtumista, lakastumista, kuihtumista, kuivumista, näivettymistä, pehmenemistä, heikkenemistä, tehon menettämistä, tyyntymistä, vaimenemista, häviämistä ja katoamista.
Sanakirja sisältää jos jonkinlaisia esimerkkejä, jotka puhuvat verbin monikäyttöisyyden puolesta: Veri kuolee, syntyy siis mustelma. Sydän kuolee, tulee mielipaha. Kauppa kuolee sauhuun, menee myttyyn. Pakkanen kuolee, lauhtuu.
Jotenkin tuntuu siltä, että kansa on kielellään ottanut kuolemaa haltuun monella tavalla. Samalla kuolemaa on arkipäiväistetty, ehkä joskus karnevalisoitukin.
Nykyarjessa todistamme harvoin kenenkään kuolemista. Sitäkin useammin kuolema tulee vastaan mediassa ja kielessä. Ei siis ihme, jos sanan merkitykset ihmetyttävät.
Nyt kun pyhäinpäivä lyö kättä ja halloween on pian ovella, kuolema saattaa herättää pienemmissäkin lapsissa ankaria pohdintoja ja perustavia kysymyksiä. Nuorempi poikamme, viisi vuotta, kysyi tänään aamiaispöydässä: ”Koska minä kuolen?”
Koska minä kuolen. Osui ymmärrykseni kuolleeseen kulmaan.
 |
| kuollaan ku ollaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida. Tosin käyn kommentteja laiskasti läpi. Julkaisen kommentit, jotka ymmärrän ja joista tykkään :)